Infra ja viherrakentaminen
ympäri koko Suomen – RoseCon Group

Kätevät pihat ja puutarhat

Suunnittelemme viher ja piharakentamisen työt käytettävyys edellä, jotta lopputulos vastaa tarpeita.

 

Kauneus ympärillä

Viimeistelemme työt siten, että sekä rakennetun pihan että luonnon kauneus pääsevät oikeuksiinsa.

Viher ja piharakentaminen vaativaankin makuun

Viihtyisät pihapiirit ja ihastuttavat puutarhat onnistuvat, kun viherrakentamisesta vastaa alan monipuolinen asiantuntija.

Me toteutamme erilaiset infra, viher ja piharakentamisen työt suunnitelmallisesti sekä huolellisesti. Työmme jälki jää aina näkyviin, joten panostamme erityisesti pihan viimeistelyyn.

Meillä töiden toteutuksen hoitaa aina alan kokenut ja asiantunteva ammattilainen, joka pystyy tarpeen tullen neuvomaan asiakasta työn kaikissa vaiheissa.

Toteuta unelmiesi pihapiiri meidän kanssamme!

Jätä tarjouspyyntö!

Infra- ja viherrakentaminen
Infra- ja viherrakentaminen

Kattava kokemus vaativastakin infra-, maa- ja viherrakentamisesta

Olemme toteuttaneet suuriakin alan projekteja muun muassa eri alojen yrityksille sekä julkiselle sektorille.  Myös yksityiset ihmiset, esimerkiksi kodinomistajat ovat erittäin tervetulleita asiakkaiksemme.

Panostamme pitkiin asiakas- ja kumppanisuhteisiin. Teemme paljon myös alihankinta- sekä muuta yhteistyötä esimerkiksi muiden maa- ja infrarakentamisen alalla toimivien yritysten kanssa. Näin pystymme toteuttamaan haastavampia ja suurempia projekteja esimerkiksi infrarakentamisen tarpeisiin.

Toimimme infra- ja viherrakentamisen saralla Tampereen seudulla sekä Uudellamaalla, tarvittaessa koko Suomessa. Ota siis yhteyttä kauempaakin!